Ajatuksia Amerikasta

Espoon Vihreät teki luottamuspaikkavalintoja eilen sunnuntaina. Ilokseni saan jatkaa sosiaali- ja terveyslautakunnassa myös vuosina 2013-2016. 

Ensimmäisessä kaksi-kolmessa kokouksessa läsnä tulee kuitenkin olemaan varajäseneni, erinomainen Janne Koskenniemi. Olen tällä hetkellä toimivapaalla palkkatyöstäni ja Yhdysvalloissa mieheni työn takia. Osallistun kuitenkin sähköpostilistakeskusteluihin, luen esityslistat jne, ja tulen maaliskuussa takaisin toivottavasti entistä innostuneempana.

Tässä muutamia huomioita tähän asti vietetyltä ajalta:

Kiinnostavat yllätykset:

Denverin hyvä julkinen liikenne ja esteettömyys. Sekä juniin että busseihin voi aina ottaa mukaan
polkupyörän. Busseissa pyörät kiinnitetään eräänlaiseen etutarakkaan. 

Jokaiseen julkiseen kulkuneuvoon pääsee myös pyörätuoleilla nostohissien ansiosta  ja niille on varattu erilliset paikat. 

Erot maahanmuuttajien työllistymisessä ovat kiinnostavia. Samalla maahanmuuttajaryhmällä saattaa olla Suomessa hyvin korkea ja Yhdysvalloissa matala työttömyysprosentti. Asiaa selittää varmasti muun muassa erot sosiaaliturvajärjestelmässä ja puhutussa kielessä, mutta se herättää silti paljon ajatuksia. Täkäläiset maahanmuuttajat eivät nimittäin välttämättä puhu juurikaan englantia, mutta silti se ei ole estänyt heitä työllistymästä esimerkiksi taksikuskeiksi. Suomessa kielitaidon merkitys työtehtävästä riippumatta tuntuu edelleen olevan helposti työllistymisen este.

Kollektiivinen puhetapa (ei ehkä täysin yllätys). Tämä on valtavan iso maa hyvin erilaisine alueineen ja ihmisineen. Tuloerot ja elintapaerot ovat isoja. Silti mediaa seuratessa ja ihmisten kanssa puhuessa tuntuu, että amerikkalaiset ovat esimerkiksi talouskriisin takia enemmän samassa veneessä keskenään kuin suomalaiset. Suomessa väestön jakautuminen tuntuu mielestäni yhä selvemmin. Samaistutaan aina vain pienempään ryhmään esimerkiksi ammatin, sosioekonomisen aseman jne mukaan.

Suurimmat ärsytyksenaiheet:

Ovat oikeasti _keittiöihin_ asennetut erittäin herkät palovaroittimet + sprinklerit, minkä ansiosta palomiehet vierailevat taloyhtiössämme viikoittain ( itse olemme toistaiseksi selvinneet ilman vesivahinkoja, kuulovaurio on todennäköisempi) + makuuhuoneen paksu pölyä keräävä kokolattiamatto.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta voisi mainita kuitenkin myös esimerkiksi puutteelliset kierrätysmahdollisuudet. Biojätettä ei kerätä ja keittiön lavuaarissa on sille tarkoitettu erillinen jätemylly, johon ei kyllä käsittääkseni voi heittää esimerkiksi perunankuoria. Silti mahdollisuus kaataa ruuantähteet lavuaariin todennäköisyys hidastaa biojätteen käsittelyn kehittämistä. 

Myös Etelä-Amerikasta tuttu tapa käyttää tolkuttomasti muovipusseja pätee näköjään myös Pohjois-Amerikkaan. Unohdin eilen kauppakassin kotiin. Yhden päivän ruuat vaativat kahdeksan muovikassia ja en ole suurperheen äiti. Kauppakassin käyttö vaikuttaa aika harvinaiselta. 

Omituinen argumentointi tietenkin ärsyttää. Connecticutin järkyttävien tapahtumien takia keskustelu aselaista käy nyt vilkkaana. Joissain puheenvuoroissa vaaditaan opettajille ja joskus jopa oppilaille (lisää) aseita, jotta he voisivat puolustaa itseään. Näistä, "more guns, less crimes" - puheenvuoroista välittyy sellainen käsitys, että ihmiset voidaan jakaa hyviin ja terveisiin ja pahoihin ja sairaisiin ja jos hyville ja terveille annettaisiin aseet, niin hirmutekoja voitaisiin torjua. Aivan kuin voitaisiin etukäteen tietää, kenen käsissä aseista on haittaa ja kenen ei.

Tässä yhteydessä täytyy sanoa, että täällä on osattu erinomaisesti kääntää huomio uhreihin tekijän sijaan sekä surra yhdessä. Ei tehdä tekijästä myyttistä henkilöä, ei puhuta hänestä juuri mitään (joka saattaa tosin johtua myös vähäisestä informaatiosta), sen sijaan kerrotaan uhreista, heidän elämästään ja omaisten kokemasta menetyksestä. 

Odotustenmukaiset:

Matalan veroaste näkyy korkeana omavastuutena. Tämä on oikeastaan täysi itsestäänselvyys, mikä kuitenkin mielestäni Suomessa välillä unohdetaan silloin kun vaaditaan matalampaa verotusta. Palkasta saattaa jäädä enemmän käteen kuin Suomessa, mutta sitten on maksettava huikeat päivähoitomaksut, terveydenhoitomaksut,  säästettävä lasten yliopisto-opintoja ja omaa vanhainkotiaikaa varten. Työttömyys tai sairaus voi romuttaa koko elämän (mikä on tietenkin mahdollista myös Suomessa.)

Erityisesti terveydenhuoltojärjestelmä jaksaa hämmentää. Se on samanaikaisesti yhteiskunnalle huomattavan kallis ja silti vain osan väestöstä ulottuvilla.

Muita mietteitä:

Yksilön ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta tulee täällä ajateltua, tai pikemminkin sitä, miten turhaa on kiistellä siitä, kumpi on tärkeämpi (kun molemmat ovat tärkeitä).

On asioita, joissa yhteisön ja yhteiskunnan on luotava raamit. En voi kierrättää biojätteitä (ellen laita kerrostalon parvekkeelle kompostia), ellei kaupunki ole päättänyt tehdä niin. Toisaalta yksilöiden täytyy alkaa vaatia sitä ennen kuin mitään tapahtuu. Ja yksilöiden ohella myös yritysten toiminnalla on suuri merkitys. Suomessa kotitalouksien kierrättämisestä puhutaan paljon enemmän kuin esimerkiksi teollisuuden materiaalivirroista. Yhdyskuntajätteen osuus on kuitenkin vain 4-7%, loppu on rakennusjätettä, kaivosjätettä yms teollisuuden jätettä, joka saattaa nyt päätyä käsittelemättömänä kaatopaikalle.

Myös eläinoikeusasioissa tarvitaan sekä yksilöitä että yhteiskuntaa. Yksilöitä, jotka vaativat muutosta ja elävät sitä itse todeksi - ja sitten kuitenkin moni asia on muutettavissa yhdellä eduskunnan tai EU:n päätöksellä. 

Jopa sairaudet ovat kollektiivisia ilmiöitä. Kakkostyypin diabetes ei ole sattumalta Suomessa kansantauti. Denveriläisten painoindeksi on kuulemma Yhdysvaltain matalin. Täällä on hyvät liikuntamahdollisuudet ja jotenkin sellainen kulttuuri, jossa ollaan paljon ulkona ja lenkkeillään. Silti täälläkin tulisi helposti  halvemmaksi syödä McDonaldsissa kuin tehdä itse ruokaa. Annoskoot ovat valtavia. 

Liian voimakas yksilön vastuun korostus vie mielestäni pois huomiota siitä, että monet asiat vaativat yhteiskunnan päätöstä tai pyrkimystä. Liian voimakas yhteiskunnallisten rakenteiden painotus unohtaa yksilön vaikutusmahdollisuudet ja vastuun itsestään.

Espoon terveyskeskusmaksuista

HS uutisoi eilen, että osa Espoon valtuustoryhmistä jättäytyi pois budjettisovusta, koska terveyskeskusmaksuja ei päätetty poistaa.

Espoossa terveyskeskusmaksut ovat jo poistettu seuraavilta ryhmiltä:

Alle 18-vuotiaat
Valtion maksaman laskennallisen korvauksen piirissä olevat pakolaiset
Päätoimiset opiskelijat
Täyttä kansaneläkettä saavat
Takuueläkettä saavat
Työttömyysturvan peruspäivärahaa, työmarkkinatukea tai kotoutumistukea saavat
Espoon veteraanipalveluihin oikeutetut ryhmät
Varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet

Muilta terveyskeskusmaksu on 13,80 ja se maksetaan enintään 3 kertaa vuodessa.

Vihreä valtuustoryhmämme asetti sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta neuvottelutavoitteikseen muun muassa perhetyöntekijöiden määrän lisäämisen ja terveysasemapalveluiden parantamisen. Tavoitteemme meni läpi ja ennaltaehkäiseviin perheiden tukipalveluihin saatiin 300 000 euroa ja terveysasemapalveluiden parantamiseen toiset 300 000 euroa. Muista vihreiden toteutuneisiin budjettineuvottelutavoitteista voisi mainita esimerkiksi 200 000 pyöräteiden parantamiseen ja 80 000 kaavoituksen energiasuunnitteluun. Myös vanhusten palveluihin ja opetuspuolelle lisättiin rahaa. Koulujen sisäilmaongelmien korjaamiseen saatiin 10 miljoonaa vuosille 2014-2017.

Budjettineuvotteluissa asioita pitää priorisoida. Koska terveyskeskusmaksut on jo poistettu yllä mainituilta ryhmiltä, niin maksun poistaminen kokonaan ei mielestäni voi olla kaikkein keskeisin tavoite. Espoossa ensisijainen ongelma on lääkäripalvelujen saatavuus ylipäätänsä. Lääkärinaikaa saattaa nyt joutua odottamaan useita kuukausia.

Maksujen tuotto on pieni ja niiden kerääminen maksaa. Maksujen poiston aiheuttama lovi terveyspalvelujen budjetista olisi pitänyt kuitenkin kattaa jotenkin tai sitten jättää kattamatta, jolloin terveyspalvelujen saatavuus ei ainakaan parane.

Mielestäni meidän on yritettävä ennemmin parantaa terveyspalveluiden saatavuutta (lisää lääkärinaikoja), lisätä kouluterveydenhoitajien ja perhetyöntekijöiden määrää, tukea omaishoitajia, kehittää vanhusten kotihoitoa jne. Terveyskeskusmaksut eivät nykyisellään ole merkittävä ongelma. En siis vastustakaan niiden poistoa. Kannatan kaikkia terveyseroja kaventavia asioita, mutta asioilla on oltava tärkeysjärjestys. 

Minua myös kummastuttaa, että terveyskeskusmaksuista käydään vuodesta toiseen keskustelua, mutta erikoissairaanhoidon aivan toista luokkaa olevista maksuista ei puhuta juuri mitään. Erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksu on 27,5 euroa ja vuotuinen maksukatto 636 euroa. (Vrt. terveysasemien maksukatto 41, 40 euroa ja pienituloisimmat vapautettu maksuista kokonaan.) Lääkkeiden maksukatto on 700 euroa. Eli ne, jotka sairastavat, ne myös maksavat.  

Terveyskeskusmaksuista saa tietenkin pitää meteliä, vaikka maailmassa on muitakin ongelmia. Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että terveyskeskusmaksukeskustelu vie tilaa ja aikaa muilta terveyspalveluihin ja niiden saatavuuteen liittyviltä asioilta. Pienituloisen eläkeläisen todennäköisin ongelma ovat korkeat lääkekulut eikä terveyskeskusmaksu.

Autetaan ajoissa

Vaalitavoitteet ovat asioita, joita ehdokas erityisesti yrittää edistää päästyään valtuustoon ja/tai lautakuntiin. Haitaksi ei kuitenkaan ole, jos tavoitteet toteutuvat jo ennen mahdollista valintaa.

Työstin heinäkuussa vaalitavoitteitani ja kirjoitin muun muassa, että terveysasemille tulisi saada sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja ja että lapsiperheiden kotiapua tulisi voida myöntää myös muille kuin aivan pienten lasten vanhemmille.

Nyt kaupunki aloittaa ensi vuonna kehittämishankkeen, jossa pilotoidaan sosiaalityötä terveysasemille. Kahlaan myös parhaillaan kaupungin ensi vuoden talousarviota läpi vihreiden sosiaali- ja terveystoimen budjettipalaveria varten ja ilokseni siellä kirjoitetaan näin s.85

” Lapsiperheiden perhetyön kotikäynneillä tuetaan vanhempien toimintakykyä ja perheen arjessa selviytymistä. Palvelua kohdennetaan enemmän lastensuojelun tarpeessa oleville ja vammaisten lasten perheille ja jatkossa myös ala-asteikäisten (7-12v) perheille.”

Perheiden uupuminen ja ongelmien syveneminen voi tietenkin tapahtua myös silloin kuin lapset eivät ole enää aivan pieniä. Siksi on tärkeää, että ongelmien pahenemista ehkäisevää apua saa myös lasten ollessa kouluikäisiä.

Avulla tulisi kuitenkin myös ehkäistä lastensuojelun tarvetta. Samasta budjettikirjasta voi lukea, että

”Perhe- ja sosiaalipalveluiden resursseista noin 7 prosenttia kohdistuu ns.peruspalveluihin, kuten neuvola-, koulu-, ja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin ja noin 70 prosenttia erityispalveluihin ja korjaavaan työhön. Toimeentulotuki ja työmarkkinatuen kuntaosuus muodostavat yli 20 prosenttia perhe- ja sosiaalipalvelujen määrärahoista.”

Kaikkia asioita ja ongelmia ei tietenkään ikinä voi ennaltaehkäistä, ei kunnan toimesta eikä muuten elämässä, ja myös korjaavaan työhön pitää sijoittaa. Mutta silloin kuin ennaltaehkäisy ja varhain auttaminen on mahdollista, sitä kannattaa tehdä. Jälkikäteen korjaaminen on huomattavasti kalliimpaa. Rahoituksen painopistettä pitäisi yrittää uskaltaa siirtää ennaltaehkäisevään suuntaan.

On helpompi laskea paljonko toimeentulotukien maksuun tarvitaan verovaroja kuin arvioida, milloin ja miten yhden nuoren syrjäytyminen on torjuttu. Tästä johtuu, että ennaltaehkäiseminen helposti jää ensin abstraktiksi käsitteeksi ja sitten vähemmälle huomiolle. Ennaltaehkäiseminen on kuitenkin ihan niitä koulukuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, vanhempia jotka jaksavat tukea lapsiaan, pieniä luokkakokoja, kuuntelevia terveydenhoitajia, neurologista kuntoutusta, jo lastensuojelun piirissä olevien nuorten tukemista ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi, työharjoittelupaikkoja ja niin edelleen. Sitä voidaan tehdä.

Kello on nyt kaksi yöllä ja takana on paitsi budjetin pohdintaa, myös useita tunteja katukampanjointia sekä Espoon Vihreiden vaalilehden luukutusta. Itse äänestin 418 jo viime viikolla, huomenna palaan vielä hetkeksi budjettiin ja keskityn sitten jännittämään vaalitulosta Espoon Vihreiden vaalivalvojaisissa. Kampanja on nyt takana, toivottavasti kiinnostavia haasteita edessä.

Korkea työllisyysaste ja ekologisesti kestävä talouskasvu turvaavat hyvinvoinnin

Suomen huoltosuhde muuttuu seuraavina vuosikymmeninä. Kun nyt sataa työikäistä kohden on 62 työvoiman ulkopuolella olevaa, niin laskelmien mukaan vuonna 2020 sama luku on 75 ja joidenkin vuosien päästä jo 80. Espoossa on vuonna 2020 15 000 yli 65-vuotiasta enemmän kuin nyt, yli 85-vuotiaita on 60 % nykyistä enemmän. Pystyäksemme pitämään kuntapalvelut nykyisellään Suomen työllisyysastetta on yritettävä nostaa. Tarvitsemme myös talouskasvua. Ajatukset degrowthista eli tuotannon vähentämisestä ja talouskasvun halutusta supistamisesta ovat silti mielenkiintoisia ja uskon, että degrowth-pohdintojen suurin hyöty on niiden soveltaminen tilanteessa, jossa eletään ei-toivotun hitaan kasvun tai jopa nollakasvun aikaa.

Talouskasvua tarvitaan, mutta sitä on tavoiteltava ekologisesti mahdollisimman kestävällä tavalla. Suomi voisi olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvissä hankkeissa ja teknologiassa. Raaka-aineiden ja materiaalien kierrätystä teollisuustuotannossa olisi tehostettava. Erityisesti aineettomaan kulutukseen ja palveluihin on panostettava.

Emme pysty kilpailemaan työvoimakustannuksissa esimerkiksi Aasian kanssa, meidän ei kannata valmistaa halpoja massatuotteita, vaan erikoistua ja tehdä parempilaatuista. Ja tarvittaessa muuttaa strategiaa. Nokia on kyennyt uudistumaan aiemmin, toivottavasti kykenee jälleen. IBM:n päätuote on historian aikana vaihtunut menestyksekkäästi moneen kertaan. Myös suomalainen metsäteollisuus joutuu muuttamaan strategiaansa. Raaka-aineesta ei ole pulaa, mutta mitä puusta pitäisi tehdä?

Tarvitsemme paitsi uusia vientituotteita, myös uusia yrityksiä, uusia työllistäjiä. Yritystuista merkittävä osa on nyt suunnattu isoille yrityksille ja samat yritykset saavat vuodesta toiseen tukia. Yritystukia tulisi pyrkiä suuntaamaan niin, että niiden avulla toteutetaan kehitystoimintaa, joka todennäköisesti jäisi toteuttamatta ilman tukea.

Veroparatiisit tulisi kansainvälisellä yhteistyöllä tehdä mahdottomiksi ja muuttaa järjestelmää niin, että Suomessa toimivan yrityksen on maksettava veronsa tänne. Terveyspalveluyritys Mehiläisen 40 miljoonan voitto, josta 360 000 euroa maksettuja veroja Suomeen käynnisti keskustelun, jonka toivon johtavan muutoksiin.

Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on saatava laskuun. Varsinaisen eläkeiän nostaminen ei ole ratkaisu, jos keskimääräinen eläkeikä jää 60 vuoteen työkyvyn heikkenemisen vuoksi. Tukielinsairauksien ehkäisemisessä tarvittaisiin työnantajilta ja työterveyshuollolta uutta otetta. Työergonomian on oltava aina hyvä. Ei vasta sitten kun ongelmat ovat alkaneet. Työterveyshuollossa tulisi panostaa fysioterapiaan ja muuhun kuntouttavaan toimintaan sen sijaan, että vaivat yritettäisiin lääkitä oireettomiksi. Työikäisten mielenterveyssyistä johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä voidaan ehkäistä varsinkin työhyvinvoinnista huolehtimalla, vaikka kaikkien mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden taustalla ei luonnollisesti ole työelämän ongelmat. Mielenterveysongelmiin tulisi saada tehokasta apua. Psykoterapiaan pääsy on aiempaa helpompaa, mutta korvaussummia ei ole nostettu pitkään aikaan. Terapiaan pääsy ja kuntoutuminen ei saisi olla rahasta kiinni. Erityisesti nuorten mielenterveyskuntoutujien tilannetta on kohennettava. Nyt joka päivä noin 4 alle 30-vuotiasta jää mielenterveyssyistä eläkkeelle, 1500 nuorta vuodessa. Monella heistä syynä masennus tai muu sairaus, josta voi hyvällä hoidolla toipua työ- tai opiskelukykyiseksi. Eläkkeen sijasta kuntoutusta pitäisi yrittää paljon nykyistä pidempään ja kuntoutuksen sisältöä kehittää. "Kuntoutus" saattaa nykyisellään olla esimerkiksi tupakansytyttimien kokoamista.

Nuorten hyvinvointia pitäisi vaalia koulussa. Terveydenhuolto ja oppilashuolto ovat asioita, joista kunnan tulisi viimeisenä säästää.

Lopuksi tarvitsemme tarkkaa taloudenpitoa. Velkaantuminen nyt voi vesittää palvelut tulevaisuudessa. Nyt on panostettava ennaltaehkäisyyn ja niihin palveluihin, joiden tulee inhimillisistä syistä olla nykyistä laadukkaampia, kuten vanhusten pitkäaikaishoitoon. Panostaa sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka edistävät kuntalaisten hyvinvointia nyt ja luovat sitä pitkälle tulevaisuuteen. Oikeaan aikaan ja ajoissa tarjottu apu jopa säästää kustannuksia. Laadukkaaseen opetukseen sijoittaminen on myös itsestäänselvyys. Kun uusia investointeja tehdään, ne on mietittävä tarkoin. Esimerkiksi itse en kannata Espoonlahteen ajoittain kaavailtua kulttuuritaloa. Alueelta nyt puuttuva kulttuuritila ehdottomasti tarvitaan, mutta se voidaan sijoittaa aluekirjaston yhteyteen tai muuten liittää Lippulaivan laajennukseen. Olemme tilanteessa, jossa emme voi olla varmoja palveluiden rahoituksesta tulevaisuudessa, sen täytyy näkyä päätöksenteossa. Hyvinvointi kuuluu myös tuleville sukupolville.

Peruskorjaukset ja kosteusvaurioremontit ensin

Tämän päivän (10.10) Helsingin Sanomien kirjoitus kosteusvaurioiden aiheuttamista terveyshaitoista on lääketieteellisesti jännittävä ja inhimillisesti raivostuttava. 
Kirjoituksessa kerrottiin Helsingin yliopiston tutkijoiden havainneen, että kosteusvauriokohteissa yleinen sieni tuottaa myrkkyjä, jotka häiritsevät sydän-, hengityselin- ja hermosolujen toimintaa. Haastateltu mikrobiologian professori uskoo, että myrkyillä saattaa olla jopa yhteyttä lasten diabeteksen yleisyyteen Suomessa. Professorin mukaan löydös selittää hermosto-oireiden yleisyyttä ongelmarakennuksissa. "Vaikka ihmiskeho pystyy tuottamaan uusia soluja vaurioituneiden tilalle, hermosolut uusiutuvat huonosti tai eivät lainkaan."

Suomessa on lukemattomia julkisia rakennuksia, joiden käyttäjät ovat vuosia odotelleet niiden peruskorjausta. "Homekoulu" on tunnettu käsite. Kun haitat ovat näin merkittävät, niin peruskorjaukset ja kosteusvaurioremontit pitäisi toteuttaa paljon nykyistä nopeammin. Olen sitä mieltä, että uusien julkisen rakennusten (kulttuuritalot, liikuntapaikat jne) sijasta kunnan on ensisijaisesti investoitava niiden rakennusten korjaamiseen, joissa on sisäilmaongelmia. Kosteusvaurio-oireiluun pitäisi mielestäni ylipäätänsä suhtautua yhteiskunnassa vakavammin.


Hesarin juttu (linkki digilehteen, vaatii tunnukset)

Talotekniikka-lehti samasta tutkimuksesta

Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta

Alla muutamia tasa-arvonäkemyksiäni. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät esiinny termeinä vaalitavoitteissani,mutta ne ovat minulle keskeisiä arvoja ja päätöksiä tehdessäni pohdin niiden tasa-arvovaikutuksia. Lainsäädännössä tasa-arvolla viitataan sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuudella muihin tasa-arvokysymyksiin. Tässä tekstissä käytän selkeyden vuoksi useimmiten  sanaa "tasa-arvo" kaikista tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasioista.

Epätasa-arvo kuntapalveluiden saatavuudessa

Asuinalue ei saisi vaikuttaa palveluiden saatavuuteen, kuten Espoossa on viime vuosina tapahtunut lääkäripalveluissa,perheneuvonnassa ja sosiaalityössä. Jos jonot ovat joillain alueilla pidemmät kuin muualla, niin on pohdittava mahdollisuuksia tasata henkilökuntaa ja kohdistaa kehittämistoimenpiteet pitkien jonojen alueille. Esimerkiksi Samarian terveysasema Espoon keskuksessa on jäänyt kehittämishankkeiden ulkopuolelle resurssipulan takia. Lääkäritilanne ei kuitenkaan yleensä parane itsestään ja juuri tällaisia asemia tulisi kehittää. Olen tyytyväinen, että ensi vuodesta alkaen juuri Samariassa kokeillaan sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja terveysasemalle.

Samaa sukupuolta olevien parien oikeudet

Haluan, että samaa sukupuolta olevat pariskunnat saavat täysin samat oikeudet kuin heteropariskunnatkin. Olen surullinen ja pettynyt Kirkon kannanottoihin asiassa. Kirkon mukaan yhteiskunnallista keskustelua tulisi vielä jatkaa. Asiasta on keskusteltu useita kymmeniä vuosia eikä päätöksenteon pitkittäminen hyödytä yhtään ketään. 
Olen juuri seurannut naispuolisen ystäväni yritystä saada vaimonsa kanssa yhteinen sukunimi. Toisin kuin heteroavioliitoissa, oikeutta yhteiseen nimeen ei automaattisesti tule, vaan hän joutuu anomaan nimenmuutosta maistraatilta ja maksamaan siitä. Maistraatti ilmoittaa hänen pyrkimyksestään lakisääteisten asioiden Virallisessa lehdessä. Aivan luin jollain ihmisellä olisi todella oikeus puuttua siihen, että hän haluaa ottaa puolisonsa nimen. Koko prosessi voi kestää lähemmäs vuoden.

Syrjäytyminen

Syrjäytyminen on erityisesti miehinen ongelma, vaikka esimerkiksi päihdeongelmat ja putoaminen koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle koskee luonnollisesti myös naisia.
Miesten tilanne on kuitenkin yleisesti ottaen polarisoituneempi kuin naisten. Sekä parhaiten että huonoiten pärjäävät ovat tavallisimmin miehiä. Olen kirjoittanut syrjäytymiskysymyksistä aiemmin muutamaan otteeseen: http://www.pinjanieminen.blogspot.com/2012/08/seminaariterveiset-nuorten.html ja http://www.pinjanieminen.blogspot.fi/2012/05/hsn-mukaan-terveydenhuollon-hallinnon.html Mitä erityisesti miesten syrjäytymiseen tulee, niin on myös tärkeä pyrkiä siihen, että koulussa ja kotona opitaan tapoja ilmaista omia tunteita ja käsitellä pettymyksiä sekä hakea sosiaalista tukea. Tärkeää on myös hyvin resursoitu koulu ja kouluterveydenhuolto, riittävät koulutuspaikat ja se, että opiskeluvalintoja ei tarvitse tehdä liian varhain. Myös päihdekuntoutus ja hyvät mielenterveyspalvelut on muistettava. Masennuksesta on tullut sairautena onneksi aiempaa hyväksyttävämpi, mutta alkoholiongelma on edelleen stigmatisoiva.Tämä mielestäni näkyy valitettavasti ajoittain myös kunnallisessa päätöksenteossa. 

Sukupuolten välinen tasa-arvo 

Sukupuolten välistä tasa-arvoa voidaan edistää koko ihmisen elinkaaren ajan alkaen siitä, pitävätkö neuvolan työntekijät vanhempia tasa-arvoisina kasvattajina siihen saakka, että vanhuksiin kohdistuva perheväkivalta ja sen sukupuolittuneisuus tunnustetaan ja siihen puututaan. Kunnan työntekijöiden kohdalla kyse on pitkälti tasa-arvokoulutuksesta, kuntalaisten kohdalla riittävistä ja sukupuolisensitiivisistä palveluista esimerkiksi huoltajuusasioissa ja terveydenhuollossa. Sukupuolen vaikutus palvelun sisältöön tai sitä vaille jäämiseen tulisi aina tunnistaa.
Tasa-arvoiseen yhteiskuntaan kasvattamisessa päiväkodit ja koulut ovat tärkeitä. Tutkimusten mukaan jo päiväkotilasten kohdalla tytöt osallistuvat enemmän siivoamiseen ja tavaroiden asetteluun paikoilleen. Kouluissa ja kaikessa lastenkasvatuksessa tulisi pyrkiä siihen, että huomioitaisiin lapsen yksilölliset ominaisuudet eikä tehtäisi johtopäätöksiä hänen kyvyistään tai kiinnostuksenkohteistaan sukupuolen perusteella. Kenenkään ei pitäisi päätyä väärälle alalle, saada matalampaa palkkaa tai kantaa vastuuta joistain asioista vain siksi, että hän sattuu edustamaan tiettyä biologista sukupuolta.

Vammaisten yhdenvertaisuus

Muualla maailmassa on kaupunkeja, joissa kaikkiin julkisen liikenteen kulkuvälineisiin pääsee pyörätuolilla. Suomessa vammainen saattaa odotella pakkasessa taksikuljetusta, joka ei koskaan saavu. Espoossa oikeus henkilökohtaiseen avustajaan toteutetaan niin sanotulla työnantajamallilla, jossa vammainen toimii itse työnantajana eli hoitaa kaikki lakisääteiset velvoitteet. Ilman minkäänlaista vammaakaan monesta meistä ei ole yrityksen pyörittäjäksi. Kaupungin pitäisi hoitaa työnantajaveloitteet niiden vammaisten osalta, jotka eivät halua toimia työnantajina. Vammaisten asumispalveluiden kilpailutus saattaa johtaa tilanteeseen, jossa palveluntuottaja vaihtuu muutamien vuosien välein, mikään ei takaa jatkuvuutta oman asumispaikan suhteen ja parannuksista neuvotteleminen on vaikeaa, koska se pitää tehdä suoraan yrityksen kanssa kunnan sijasta ja yritys voi halutessaan pitäytyä siinä sopimuksessa, jonka se on kunnan kanssa tehnyt. Vammaisilla pitäisi vammasta ja toimintakyvystä riippuen olla oikeus riittävän hoivaan tai mahdollisimman itsenäiseen elämään ilman, että tämä tarkoittaa heitteille jäämistä.

Peruskoulut

Terveydenhuoltomme on epätasa-arvoistunut viime vuosikymmeninä. Työterveyshuollon piirissä olevien tai varakkaiden tilanne on hyvä, muiden ei. Sama ei saa tapahtua toiselle suomalaiselle lippulaivalle eli koululaitokselle. Lähikoulun on aina voitava olla ensisijainen valinta ja tämä tarkoittaa myös sitä, että vanhempien ei kannata muuttaa asuinalueelta toiselle kouluvalinnan takia. Tutkimusten mukaan oppimistuloksiin vaikuttaa ensisijaisesti vanhempien koulutustausta ja lapsen oma motivaatio. Koulutustaustan tulisi vaikuttaa mahdollisimman vähän ja mitään uusia koulusidonnaisia tekijöitä ei tulisi kehittyä. Opetuksen resurssit tulisi turvata ja kouluterveydenhuoltoa parantaa. Suomessa olemme vielä kuitenkin hyvässä tilanteessa. Meillä on erinomaisesti koulutetut,motivoituneet opettajat ja opettajankoulutukseen on huomattavasti enemmän halukkaita kuin on paikkoja. Jokaisessa koulussa on mahdollisuus saada hyvää opetusta. Enemmän on kyse siitä, pyrkivätkö esimerkiksi vanhemmat valitsemaan koulun niin, että maahanmuuttajataustaisia oppilaita on mahdollisimman vähän. Pitkällä aikavälillä tämä voi johtaa koulujen ja asuinalueiden eriytymiseen ja eriarvoistumiseen. 

Kunnallisvaalit 2012

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys järjestetään 17.-23.10 ja varsinainen vaalipäivä on 28.10.2012.

Oma äänestysnumeroni on 418.

Tietoa minusta ja tavoitteistani kunnallispolitiikassa löytyy osoitteesta http://henkilot.vihreat.fi/pinja.nieminen

Tärkeimmät tavoitteeni liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen, asuinalueiden välisen eriytymisen torjumiseen ja puhtaan elinympäristön turvaamiseen myös tuleville sukupolville.

Tavoitteitani:

TERVEYSPALVELUT

Terveysasemapalvelut

Terveysasemapalveluiden saatavuuden parantaminen on varmasti tärkein asia seuraavalla valtuustokaudella. Tarjolla olevia lääkäriaikoja on kyettävä lisäämään ja jonoja vähentämään.

Terveysasemien jonot johtuvat pitkälti vaikeuksista rekrytoida lääkäreitä perusterveydenhuoltoon. Rekrytoinnin ja terveysasemien toimivuuden eteen on tehtävä kaikki mahdollinen. On vähennettävä lääkäreiden tekemän toimistotyön määrää ja palkattava riittävästi avustavaa henkilökuntaa ja luotava julkiseen terveydenhuoltoon mahdollisimman samanlaiset olosuhteet kuin yksityisellä puolella on. On kiinnitettävä huomiota koko terveydenhuollon henkilöstön työhyvinvointiin. On harkittava sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja terveyskeskuksiin varsinkin niillä asuinalueilla, joissa esiintyy eniten sosiaalisia ongelmia. On haettava muista kaupungeista ja ulkomailta parhaita malleja työprosesseihin ja lääkäreiden sitouttamiseen. On parannettava konsultointimahdollisuuksia (geriatria, psykiatria jne). Espoolaisten terveysasemien tilanteet eroavat toisistaan paljonkin. Todistetusti terveysasema on mahdollista saada toimimaan hyvin ja hyviä käytäntöjä on levitettävä tehokkaasti.

Mielenterveyspalvelut

Mielenterveyspalveluiden kehittämisessä tulee panostaa matalan kynnyksen (ilman lähetettä saatavaan) keskusteluapuun sekä ryhmämuotoisiin tukeen eli esimerkiksi niin sanottujen depressiokoulujen järjestämiseen. Keskusteluapua on saatava nopeasti ja riittävän monta kertaa kuukaudessa. Yksi käynti kuukaudessa psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla voi olla lähinnä kannattelevaa eikä välttämättä vielä toipumiseen johtavaa hoitoa. Esimerkiksi virallinen masennuksen hoitosuositus on yhdistelmä lääkehoitoa ja keskusteluapua/psykoterapiaa. Lääkehoidon ohella aina tulee olla tarjolla myös muita hoitomuotoja.

Kouluterveydenhuolto

Kouluterveydenhuolto on avainasemassa ongelmien ehkäisyssä. Kouluterveydenhoitajien vastaanottoja pitäisi lisätä ja taata riittävät koulupsykologi, -lääkäri ja –kuraattoripalvelut. Vaikka terveystarkastukset ovat tärkeitä, niiden lisäksi palveluja tulee olla tarpeeksi jo apua tarvitseville. Lapselle ja nuorelle kolmekin viikkoa on pitkä aika hoidon tai avuntarpeen arvioinnin aloittamiseen.



PERHEIDEN HYVINVOINTI

Hyvinvointi rakentuu arjessa

Kunta voi tehdä ratkaisuja, jotka joko edistävät tai vähentävät perheiden hyvinvointia. Perheiden hyvinvointia tulee edistää välillisesti muun muassa pitämällä päiväkodit ja koulut lähipalveluina ja huolehtimalla toimivasta joukkoliikenteestä. Näin perheillä kuluu mahdollisimman vähän aikaa matkoihin esimerkiksi kodin, päiväkodin ja työpaikan välillä. Myös yksineläjien hyvinvointiin kunnalla on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi pyrkimällä siihen, että asuntokanta on monipuolista ja tarjolla on yksinasuville hinnaltaan ja kooltaan sopivia asuntoja.

Kodin ohella hyvinvointia tuetaan myös kouluissa

Kouluhyvinvointiin huomioon kiinnittäminen palvelee myös perheiden hyvinvointia. Jos kiusaamiseen puututaan koulussa tehokkaasti, luokkakoot ovat riittävän pieniä ja tukiopetusta on tarjolla, lapsi saa hyvän alun opintoihinsa.

Apua on tarjottava ajoissa

Terveyspalveluiden ohella kunnan on ennaltaehkäistävä perheiden ongelmia sosiaalipalveluiden avulla. Ennen 90-luvun lamaa kotiapua oli yleisesti tarjolla. Kotiapua ollaan jälleen palauttamassa ja tästä suuntauksesta on pidettävä kiinni. On tärkeää auttaa perhettä vielä siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat pieniä. Konkreettinen apu esimerkiksi siivouksen muodossa sekä keskusteluapu saattavat estää perhettä väsymästä entisestään ja ongelmia syvenemästä. Kotiapua voivat saada tällä hetkellä ainoastaan pienten lasten vanhemmat. Mielestäni myös isompien lasten vanhemmille tulisi joissain tilanteissa voida tarjota kotiapua, erityisesti silloin jos perheen lapsi tai lapset ovat kehitys- tai vaikeavammaisia.

Perheneuvontaan tulisi päästä nykyistä nopeammin ja mahdollisuuksia lastenpsykiatriseen hoitoon lisätä erikoissairaanhoidossa. Hoidossa tärkeää on koko perheen tukeminen sisarukset mukaan lukien. Olennaista on kuitenkin jatkaa kevyempien tukimuotojen kehittämistä eli tarjota apua jo ennen kuin perhe voi todella huonosti tai lapsi joudutaan ottamaan huostaan. Huostaanoton kokeneille perheille on tarjottava erityistä tukea ja apua. Päihde- ja mielenterveyspalvelut ovat tärkeässä asemassa tuettaessa perheiden hyvinvointia, mutta myös perheet, joissa on kaikki on niin sanotusti hyvin, voivat joutua kokemaan kriisejä. Jos perhe hakee apua esimerkiksi lapsen tai vanhemman sairastuttua tai lapsen käyttäytymisongelmien vuoksi, apua tulisi löytyä. Ongelmien ennaltaehkäiseminen myös säästää kustannuksia tulevaisuudessa.

Perheiden kriiseihin on oltava erilaisia apumuotoja. Perheneuvonta on yksi niistä, mutta esimerkiksi järjestöjen kanssa yhteistyössä toteutetut vertaistukiryhmät esimerkiksi avioeron kokeneille tai työttömäksi jääneille ovat tärkeitä. Myös perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä kunnan on tärkeää tehdä yhteistyötä asiantuntevien järjestöjen kanssa. Perheväkivallan ehkäisemisessä ja kohteeksi joutuneiden tukemisessa on muistettava huomioida myös erityisen haavoittuvat ryhmät, kuten vanhukset ja maahanmuuttajanaiset. On muistettava, että myös mies voi olla lähisuhdeväkivallan uhri.



VANHUSTEN PALVELUT

Suurin osa vanhuksista haluaa asua mahdollisimman pitkään kotona. Kotona asumisen tukeminen tulee myös kunnalle edullisemmaksi. Onnistunut kotona asuminen vaatii kuitenkin tukipalveluita.

Hyvä ravitsemus ylläpitää toimintakykyä

Äänestin keväällä sosiaali- ja terveyslautakunnassa sen puolesta, että vanhusten kotiin kuljetettavien aterioiden ateriahintoja ei olisi nostettu. Korkeampi ateriahinta saattaa johtaa siihen, että osa vanhuksista jättää aterian tilaamatta. Vanhusten aliravitsemus on yllättävän yleistä ja terveellinen ja riittävä ateriointi auttaa ylläpitämään toimintakykyä.

Yksinäisyyttä on torjuttava ja omaishoitajia tuettava

Ateriapalvelun ohella myös niin sanottu päivätoiminta ja omaishoitajien tukeminen on tärkeää. Päivätoiminnan ohella vanhusten yksinäisyyttä on torjuttava yhteistyössä erilaisten järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Omaishoitajille on järjestettävä vertaistukiryhmiä ja heidän tulee saada pitää vapaapäivänsä. Omaishoitajien jaksamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Elä ja asu keskuksia rakennettava lisää

Elä ja asu -keskuksissa ikääntynyt voi asua elämänsä loppuun asti ilman, että hänen tarvitsee muuttaa hoivantarpeen kasvaessa. Elä ja asu –periaate on hyvä tapa järjestää hoivapalvelut. Siinä vaiheessa kun vanhus ei enää pärjää kotona, hänelle on löydyttävä hoivakoti-, asumispalvelu yms paikka. Tämä tulee olemaan tulevaisuudessa entistä suurempi haaste, koska Espoo ikääntyy vauhdilla. Juuri siksi on kiinnitettävä huomiota niihin palveluihin, jotka tukevat kotona asumista ja toimintakyvyn ylläpitämistä.

Tehokas kuntoutus ylläpitää elämänlaatua ja pidentää kotona asuttavaa aikaa

Jorvin sairaalan lonkkaliukumäki on hyvä esimerkki innovatiivisesta kuntoutuksesta. Lonkkaliukumäen avulla yhä useampi vanhus kykenee palaamaan sairaalasta kotiin ja ylläpitämään elämänlaatuansa.

Hyvä hoiva vaatii riittävästi hoitajia

Pitkäaikaishoidon ohella myös kotihoidon hoitajamääriin on kiinnitettävä huomiota. Hyvään vanhustenhoitoon eli inhimilliseen vanhuuteen on oltava valmiita panostamaan taloudellisesti. Hoito kysyy aikaa, osaamista ja asennetta. Riittävällä henkilökuntamäärällä kyetään myös vähentämään muun muassa vanhusten psyykelääkkeiden käyttöä. Hoivatyö on hyvin fyysistä ja usein myös henkisesti raskasta. Hoitajien jaksamista tuetaan hyvillä jatkokouluttamismahdollisuuksilla, riittävällä työntekijöiden määrällä ja mahdollisuuksilla suunnitella mahdollisimman pitkälle omaa työtä.



ELÄVÄT LÄHIÖT

Kun rakennetaan uutta, ei saa unohtaa vanhaa.

Suomessa asuinalueiden välinen eriytyminen on vielä pieni ongelma verrattuna moneen muuhun maahan. On kuitenkin havaittavissa merkkejä siitä, että asuinalueet alkavat jakautua yhä vahvemmin eri väestöryhmien sosioekonomisen aseman mukaan ja tämä kehitys on pyrittävä pysäyttämään.Huono-osaisuuden kasautumisen tietyille alueille on tutkimuksissa todettu johtavan kyseisen alueen asukkaiden syrjäytymisen syvenemiseen sekä lähialueiden asukkaiden hyvinvoinnin laskuun.

Kaavoituksessa on ehdottomasti tavoiteltava asukasrakenteeltaan ja asuntokannaltaan monipuolisia alueita. Samalla alueella olisi ihannetilanteessa oltava omistusasumista, asumisoikeusasuntoja ja esimerkiksi opiskelija-asuntoja, kaupungin vuokra-asuntoja ja vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja. Kohtuuhintaisia asuntoja tulee rakentaa Helsingin seudun ja valtion maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimuksen mukaisesti ja niiden sijaintiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Jos jollain alueella on entuudestaan paljon sosiaalista asuntotuotantoa, niin täydennysrakentamisessa on hyvä keskittyä muihin asuntotuotantotyyppeihin.

Perheasuntojen ohella on rakennettava myös pienempiä asuntoja. Yksin asuvien matalapalkka-aloilla työskentelevien ihmisten tilanne on pääkaupunkiseudulla erityisen hankala.

Julkisten rakennusten peruskorjauksia ei saa viivyttää

Suuri osa Espoosta on kuitenkin jo rakennettu eli jo olemassa olevia alueita ei saa unohtaa. Vanhojen lähiöiden ei saa antaa taantua ja menettää vetovoimaisuuttaan. Ostoskeskuksia on pyrittävä kehittämään yksityisten omistajien, kaupungin ja asukkaiden yhteistyönä. Ränsistyneet kadut ja rappeutuvat julkisivut lisäävät turvattomuuden tunnetta ja luovat negatiivista mielikuvaa alueesta ja saattavat siten pitkällä aikavälillä jopa vinouttaa asukasrakennetta. Esimerkiksi huonokuntoinen koulun julkisivu saattaa yhdistyä ajatuksissa heikkoihin oppimistuloksiin, vaikka asioilla ei olisi mitään tekemistä keskenään. Korjaushankkeet on nähtävä mahdollisuuksina kehittää alueiden vetovoimaa.

Myös hyvät palvelut lisäävät asuinalueen vetovoimaa

Kaupungin eri toimialojen on torjuttava yhteistyössä asuinalueiden välistä eriytymistä. Myös asukkaiden ja yksityisen sektorin toimijoiden osallistaminen on tärkeätä. Hyvät kaupalliset palvelut ovat tärkeät asuinalueen toimivuudelle. Julkisten rakennusten, katujen ja puistojen kunnossapidon ohella on kiinnitettävä huomiota toimiviin joukkoliikenneyhteyksiin, lähi- ja liikuntapalveluihin, kirjastoihin, asukaspuistoihin ja asukastiloihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Asukkaiden turvallisuutta ja hyvinvointia lisätään sekä syrjäytymistä torjutaan sillä, että samalla asuinalueella asuu eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä.

Kohti toimivampia terveysasemia

(Mielipidekirjoitus Länsiväylä 19.9.2012)

Espoossa terveysasemien lääkäritilanne vaihtelee alueittain. Joissain terveyskeskuksissa kaikki virat on täytetty, toisissa vain noin puolet. Uskomme, että kiinnittämällä huomiota seuraaviin asioihin voidaan kohentaa julkista terveydenhoitoa koko Espoon alueella: 1. Johtaminen ja perehdytys, 2. Sosiaalityöntekijät terveyskeskuksiin, 3. Lausuntobyrokratian vähentäminen ja 4. Toimistohenkilökunnan palkkaaminen.

Espoossa on terveyskeskuksia, joissa rekrytointiin ja perehdyttämiseen käytetään
paljon aikaa. Työtä on järkeistetty. Näissä terveyskeskuksissa kaikki lääkärivirat ovat täynnä. Kaikilla terveysasemalla tulisi olla niin sanottu tutorlääkäri paikalla muutamana päivänä viikossa, jotta perehdyttämiseen todella käytettäisiin aikaa ja nuoret lääkärit saisivat kaipaamaansa kokeneemman lääkärin tukea.

Terveyskeskuksissa tarvitaan sosiaalialan osaamista. Joidenkin potilaiden kohdalla sosiaalipuolen asiat muodostavat ison ongelmavyyhdin ja lääkärien aikaa kuluu sosiaalietuuksien selvittämiseen. Asiantunteva
sosiaalityöntekijä tekisi samat asiat nopeammin ja hoitotuloskin voisi parantua. Samarian terveysasema Espoon keskuksessa on jäänyt usein kehittämishankkeiden ulkopuolelle resurssipulan takia. Ensimmäiset sosiaalityöntekijät voisi siten palkata Samarian terveysasemalle.

Lääkärit kirjoittavat paljon erilaisia todistuksia, joista osa on lakisääteisiä velvollisuuksia, mutta eivät kaikki. Tarvitaanko todistuspyyntöön todella aina lääkärin tekemä diagnoosi ja lähete? Voisiko esimerkiksi fysioterapeutin tai kotihoidon sanaan luottaa? Lääkärit myös kirjoittavat näiden pohjalta jo nyt lausuntonsa. Jos kotihoito voisi esimerkiksi tilata vaipat suoraan, vapautuisi todistuspyyntöjen kirjoittamisesta aikaa varsinaiseen potilastyöhön.
Lääkärityövoiman riittämättömyyteen ja työn houkuttelevuuteen vaikutetaan päästämällä lääkärit tekemään lääkärin työtä. Sihteeri tekee sihteerin työt paremmin, nopeammin ja edullisemmin kuin lääkäri.Mahdollisimman suuri osa toimistotyöstä tuleekin teettää toimistohenkilökunnalla.

Edellä mainittujen kehittämistoimien ohella myös esimerkiksi lääkäreiden mahdollisuuksiin tehdä terveyden edistämistyötä tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Pinja Nieminen
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Tiina Elo
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Seminaariterveiset - Nuorten syrjäytymisen ehkäisy

Olin tänään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Opetushallituksen järjestämässä erinomaisessa seminaarissa: Nuorten syrjäytymisen ehkäisy - tilannekartoituksesta toimintaan. Seminaarissa nuorten syrjäytymistä tarkasteltiin useasta eri näkökulmasta.

Presidentti Sauli Niinistö pohti omassa puheenvuorossaan sitä, mitä menestyksellä tarkoitetaan. Niinistö kysyi, milloin olemme leimanneet menestyjäksi jonkun aivan tavallista elämää elävän? Menestymisellä tarkoitetaan usein rikastumista tai jollain tapaa poikkeuksellista suoritusta.

Niinistön huomio on aiheellinen. Olisi arvostettava kaikenlaista osaamista, kaikenlaisia ammatteja, sitä aivan tavallista elämää. Ammattiylpeys saattaisi esimerkiksi edesauttaa ammattitutkinnon suorittamista loppuun. On tärkeää, että nuori arvostaa itseään, omia kykyjään ja elämäänsä, ja tietää myös yhteiskunnan arvostavan näitä. Onnistumisen kokemuksia pitäisi tulla muutenkin kuin huippusuorituksista.

THL:n pääjohtaja Pekka Puska puhui muun muassa alkoholin vaikutuksesta nuorten elämään. Joka neljäs nuori kokee vanhempiensa käyttävän liikaa alkoholia. Vanhempien päihdeongelmiin voi liittyä myös mielenterveysongelmia ja perheväkivaltaa. Puska peräänkuulutti ennaltaehkäiseviä toimia, perhe- ja sosiaalipalvelujen ohella muun muassa alkoholiveron nostoa. Puskan mukaan nuoret itse sanovat, että syrjäytymistä ehkäisevät erityisesti ystävät ja sosiaalinen tuki. Puska muistutti järjestöjen, kuten esimerkiksi urheiluseurojen merkityksestä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.

Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä puhui luonnollisesti koulusta yhtenä lapsen tärkeistä kehitysyhteisöistä. Opetusryhmien koon pienentäminen ja oppilashuoltoon satsaaminen ovat hyviä tavoitteita. Pitkälä oli erityisen huolestunut kuntien välisistä eroista. Tällä hetkellä riippuu paljolti asuinpaikasta, miten lapsi saa apua ongelmiinsa. Pitkälä puhui moniammatillisen yhteistyön kehittämisen puolesta. Pitkälä pohti ammatillisen koulutuksen kehittämistä siihen suuntaan, että koulumaista opiskelua olisi jatkossa kolmen sijasta kaksi vuotta ja kolmas vuosi vietettäisiin oppisopimusharjoittelussa tai muuten työelämässä.

Kannatan Pitkälän ehdotusta. Tällä hetkellä ammatillisen koulutuksen keskeyttää 9 prosenttia aloittaneista (lukiokoulutuksen 4%). Osa ihmisistä oppii ja motivoituu nimenomaan käytännössä tekemällä. Myös muunlainen kuin teoreettinen tieto on arvokasta.

THL:n ylijohtaja, lääkäri Marina Erhola puhui muun muassa ylisukupolvisesta syrjäytymisestä. Erhola huomautti, että biologinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja aineellinen pääoma siirtyvät myös seuraaville sukupolville. Ylisukupolviseen syrjäytymiseen vaikuttaa siis moni seikka. Erhola pohti myös tutkimustuloksia siitä, että lapsuudessa koettu rankka elämänkokemus vaikuttaa pysyvästi hormonijärjestelmään ja stressivasteeseen. Erholan mukaan myös sikiövauriot ovat yleistyneet. Jo 1/100 lapsella on niin sanottu fetaalialkoholisyndrooma eli selviä merkkejä alkoholin aiheuttamasta vaikutuksesta.

Erholan puheenvuoro toi kiinnostavan lisän ikuisuuskeskusteluun yksilön versus yhteiskunnan vastuusta.

Opetushallituksen johtaja Jorma Kauppinen pohti sitä, miksi oppimistulokset ovat heikentyneet sekä sitä, opetetaanko koulussa oikeita asioita. Kauppisen mukaan opettajien pitäisi opettaa nykyistä enemmän elämäntaitoja ja elämänhallintaa sekä tukea nuoren kasvua.

Olen periaatteessa aivan samaa mieltä Kauppisen kanssa. Koti ja koulu ovat lapsen keskeiset kehitysyhteisöt. Ei ole hedelmällistä toistella, että ensisijaisesti kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat, koska lapsi kuitenkin oppii ja kasvaa ja imee vaikutteita kaikissa ympäristöissä. Kaikki lapset eivät myöskään saa kotoa hyviä eväitä kasvuunsa. Silloin koulun merkitys voi olla aivan ratkaiseva.

Minua kuitenkin häiritsee se, ettei sanota konkreettisesti, millä ajalla opettajat opettavat näitä taitoja ja mitä kaikkea elämäntaitojen ja elämänhallinnan opetukseen tarkalleen ottaen pitäisi kuulua ja ovatko kaikki opettajat luokka-asteesta ja opetettavasta aineesta riippumatta tästä vastuussa? Tarkoitetaanko yleistä keskustelua ja oppilaiden tukemista vai jotain tarkemmin määriteltyä? Välillä tuntuu, että opettajille kasataan todella paljon odotuksia ilmaisematta tarkkaan, miten ne tulisi toteuttaa, jos opetussuunnitelmista ei kuitenkaan olla poistamassa mitään. Mielestäni terveystiedon opetukseen tulisi aina sisällyttää mielen hyvinvoinnin opetusta ja yleinen elämänkatsomustiedon kaltainen oppiaine olisi tarpeellinen kaikille oppilaille.

THL:n erityisasiantuntija Jukka Mäkelä muistutti, että kukaan ei halua syrjäytyä. Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve kuulua johonkin ryhmään. Mäkelä painotti sitä, miten tärkeää on, että lapsi kyetään hyväksymään omana itsenään ja että häpeää ja häpäisemistä ei käytetä kasvatuskeinona.

Mäkelä korosti sitä, miten tärkeää on auttaa lasta pääsemään mukaan erilaisiin ryhmiin. Jos lapsi käyttäytyy haastavasti ja muut lapset yrittävät siksi sulkea hänet ryhmästä pois, niin aikuisten tehtävä on auttaa ryhmää toimimaan yhdessä ja tukea muita lapsia niin, että he leikkisivät myös sen lapsen kanssa, jolla on hieman huonommat sosiaaliset taidot. Ryhmästä toistuvasti ulos jääneille lapsille on todettu ilmaantuvan oppimisvaikeuksia ja käyttäytymishäiriöitä. Lapsi myös yrittää lopulta löytää ryhmän, jossa hänet hyväksytään, olipa se sitten esimerkiksi koulukiusaajien ryhmä tai muu negatiivinen viiteryhmä.

Mäkelän puheesta jäi myös mieleen kaksi muuta asiaa: kannattaako lapsen arkuutta todella hoitaa psykoterapialla vai olisiko kuitenkin ensijainen ratkaisu se, että ympäristö huomioisi ja hyväksyisi aran lapsen paremmin ja auttaisi häntä vähän kerrassaan osallistumaan ryhmissä. Toinen huomio oli se, että yhden lapsen huostaanotto maksaa kunnalle vuodessa enemmän kuin yhden sosiaalityöntekijän palkka ja samaan aikaan on tutkitusti todettu, että korkeampi sosiaalityöntekijöiden määrä kunnassa vähentää huostaanottoja.

Mäkelä myös muistutti viime laman virheistä. Lasten ja nuorten palveluista leikkaaminen näyttäisi vain lisäävän kustannuksia tulevaisuudessa.

Seminaarissa oli myös niin sanotun kokemusasiantuntijan puheenvuoro. Itse lapsena huostaan otettu kertoi kokemuksiaan selviytymisestä. Kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen ja niiden mielipiteiden kysyminen, jotka palveluita ovat myös käyttäneet, ovat erinomainen juttu. Hyvin usein seminaareista jää nykyään mieleen nimenomaan kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot. Tämänpäiväisen jäljiltä myös tarina siitä, miten vaikeista kotioloista kärsivä lapsi ei saanut leikkiä joidenkin koulukavereidensa kanssa, koska näiden vanhemmat pelkäsivät huonojen elämäntapojen ensin periytyvän ja sitten tarttuvan. Tarina ei kertonut, syrjäytyikö vai selviytyikö tämä lapsi itse.

Seminaari oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Ainut, mitä jäin hieman kaipaamaan, oli työmarkkinaosapuolten tai jonkun työelämän asiantuntijan puheenvuoro. Syrjäytymiseen vaikuttaa myös se, että on yhä vähemmän sellaisia työtehtäviä, joita voi tehdä ilman koulutusta ja vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla. Tulevaisuudessa näistä tehtävistä saattaa olla entistä kovempi kilpailu. Tämä liittyy myös maahanmuuttajien kotouttamiseen, koska puutteellinen kielitaito johtaa usein siihen, että suorittavan tason työt ovat ensimmäinen vaihtoehto.

Vanhusikäisen väestön määrä kaksinkertaistuu seuraavina vuosikymmeninä. Huoltosuhteen ja mahdollisesti myös talouskasvun heikkenemisen takia meillä ei ole varaa jättää ihmisiä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Syrjäytyminen on myös aina jonkinlainen tragedia ihmiselle itselleen ja hyvässä yhteiskunnassa kaikki pyritään pitämään mukana.

Syrjäytymistä pitää ehkäistä, muttei pelosta syrjäytyneitä kohtaan

HS:n mukaan terveydenhuollon hallinnon dosentti Matti Rimpelä Tampereen yliopistosta uskoo, että Hyvinkään ampumistapauksen kaltaiset järkyttävät teot yleistyvät syrjäytyneiden nuorten miesten määrän kasvaessa. Syrjäytyneillä viitataan tässä yhteydessä henkilöihin, jotka eivät ole koulussa tai työelämässä. Rimpelä myös peräänkuuluttaa nuorten miesten sosiaalisten taitojen perään. Hänen mukaansa viime vuosien ampumistapauksia yhdistää tekijöiden huonot sosiaaliset taidot.

Jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle pitää mielestäni löytyä jokin opiskelu- tai harjoittelupaikka. Mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisyyn ja hoitoon on panostettava. Perheiden on saatava varhaista apua ja tukea esimerkiksi kotipalvelun ja perheneuvonnan muodossa. Kouluterveydenhoitajalle pitää päästä ilman viikkojen jonotusta. Vanhemmuutta ja lasten pettymysten sietokykyä on tuettava ja koulukiusaamisen suhteen pitäisi olla nollatoleranssi. Koulussa tulisi keskittyä nykyistä enemmän ryhmäyttämiseen ja sosiaalisten taitojen harjoitteluun. Summa summarum, olen ehdottomasti sitä mieltä, että syrjäytymisen ja syrjäyttämisen ehkäisemiksi voidaan ja pitää tehdä paljon.

Näistä ajatuksistani huolimatta Rimpelän lausunto on mielestäni kyseenalainen sekä turhan yleistävä ja leimaava. Ensinnäkin kouluampumisia ja Hyvinkään tapausta ei edes yhdistä koulupudokkuus. Molemmat kouluampujat olivat opiskelijoita. EDIT 31.5.2012 Hyvinkään ampuja ei ollut keskeyttänyt opintoja, vaan vaihtanut alaa.

Joka vuosi 2000-3000 nuorta jää ilman opiskelupaikkaa. Syitä koulupudokkuuteen on lukemattomia. Koulutuspaikat jakautuvat maantieteellisesti, eivätkä väestömäärän mukaan. Siksi pk-seudulla ei esimerkiksi ole tarpeeksi mahdollisuuksia ammatilliseen koulutukseen. Koulupudokkuuden syynä voivat olla mielenterveysongelmat, esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko tai paniikkihäiriö, kumpikaan ei altista väkivaltaiselle käytökselle. Vaikea kotitilanne, kuten vanhempien alkoholinkäyttö tai perheväkivalta voi hankaloittaa opiskelua. Kaikki vanhemmat eivät tue tai jaksa tukea lastaan elämässä eikä opinnoissa. Rankka murrosikä. Huono keskiarvo. Syitä koulupudokkuudelle on lukemattomia. Kouluttamattoman nuoren ei myöskään ole helppo työllistyä. Enää ei ole entisajan "ojankaivuuhommia". Töitä, joita saattoi tehdä vähäisemmälläkin osaamisella ja ymmärryksellä.

Rimpelä näkee koulupudokkuuden ja työttömyyden olevan yhteydessä joukkomurhiin. Kaikki voi olla yhteydessä kaikkeen, mutta uskon, että yksilöllä, joka voi tappaa toisia, on jotain paljon perustavanlaatuisemmin pielessä. Jokainen ihminen voi kyetä pahaan, mutta koulupudokkuus ja työttömyys eivät vielä tee ihmisestä potentiaalista surmaajaa tai ole välttämättä indikaattoreita riskikäyttäytymisestä.

Suurin osa syrjäytyneistä on hiljaisia ja kilttejä. He ovat ihmisiä, joiden elämä ei ole mennyt siten kun yhteiskunta, toiset ihmiset tai he itse suunnittelivat sen menevän. He saattavat pelätä toisia ihmisiä, kärsiä järkyttävistä kokemuksista, olla alttiita päihteiden liikakäytölle.

Ihmiset, joilla on niin sanotusti huonot sosiaaliset taidot ja vähän ystäviä, ovat saattaneet joutua kiusatuksi koulussa. Eivät niinkään kiusanneet muita. Jos ihminen on hiljainen ja arka, se ei tarkoita, ettei hän olisi empaattinen. Se ei myöskään tarkoita, että hän olisi altis ampumaan ihmisiä.

Rimpelän näkemykset voivat tulla tarpeeseen, jos ne vahvistavat sitä ajatusta, että sosiaali- ja terveyspalveluja on ylläpidettävä ja kehitettävä ja yhteisöllisyyttä ja läheisistä välittämistä on vaalittava. Yhtäläisyysmerkkien vetäminen massamurhien ja nuorten miesten huonojen sosiaalisten taitojen, koulupudokkuuden ja työttömyyden välille voi kuitenkin myös olla haitallista.

Jo Jokelan kouluampumisen jälkeen mediassa kerrottiin, että poliisille oli tehty "ennakoivia" ilmoituksia vähän erilaisista ihmisiä. Koulukiusatun, ei-niin-suositun syrjäytyneen pelättiin ilmeisesti hautovan kostoa.

Me kaikki hyödymme siitä, jos syrjäytymistä ehkäistään, mutta siitä ei hyödy kukaan, jos pelko sosiaaliselta olemiseltaan erilaisia tai mielenterveyden ongelmista kärsiviä kohtaan lisääntyy. Tästä pelosta voi olla enemmän haittaa kuin monesta muusta asiasta yhteensä ja se voi itsessään johtaa syrjäytymiseen.

Niittymaan vaikeavammaisten asumispalveluyksikkö kunnan omaksi toiminnaksi

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi illan kokouksessa äänin 8-4 esitykseni Niittymaan vaikeavammaisten asumisyksikön ottamisesta kunnan omaksi toiminnaksi. Kyseinen asumisyksikkö on perustettu vuonna 2006 ja toteutettu tähän asti ostopalveluna. Uusin sopimuskausi päättyy tähän vuoteen ja nyt oli aika päättää jatkosta. Ostopalveluna toteuttamiseen on liittynyt useita ongelmia ja yksikön toteuttamista omana toimintana kannattivat muun muassa joidenkin asukkaiden omaiset sekä Espoon vammaisasiamies.

Vammaisasiamies kirjoitti vuosiraportissaan:


"7.Asumisyksiköiden valvonnan puutteista on tullut myös paljon palautetta. Vammaisten henkilöiden asumispalvelujen järjestäminen ostopalveluna aiheuttaa ongelmia ja palautteiden perusteella se ei näytä siihen hyvin soveltuvan. Palautetta on tullut kriittisistä tilanteista, joita ei saisi tapahtua. Ongelmana on, että vammaisten henkilöiden tarpeet muuttuvat nopeasti ja palveluntuottajan tulisi voida reagoida näihin muutoksiin nopeasti, asiakaslähtöisesti ja joustavasti. Palveluntuottaja toimii sopimuksen mukaan ja sopimus ei pidä sisällään joustoa.
Ostopalveluna tuotettua asumispalvelua tulisi valvoa tarkasti. Toiminnan valvontaan ei kaupungilla ole ollut riittäviä resursseja.
Asukkailla ja omaisilla on vain vähän todellisia vaikutusmahdollisuuksia, koska sekä
palveluntuottajan ja kaupungin välinen sopimus määrittää toimintaa. Palvelutuottajan vaihtuminen tai vaihtumisen mahdollisuus tuo levottomuutta tilanteessa, jossa henkilöstön pysyvyydellä on
erittäin suuri merkitys."


En vastusta kategorisesti ostopalveluja. Kannatan tapauskohtaista palveluntuotantomuodon valintaa, joskin joissain palveluissa jatkuvuus on tärkeää. Asukkaiden ei pidä pelätä aina kilpailutuskauden päätyttyä, että mitä heidän asumispalvelupaikoilleen tapahtuu ja mikä yritys ottaa heidät seuraavaksi hoitaakseen. Vaikeavammaisten ihmisten kohdalla mikään ei mielestäni tue sitä, että toiminta olisi toteutettava nimenomaan ostopalveluna. Palveluntuottajalla on taipumus pitäytyä kertaalleen tehdyssä sopimuksessa ja vaatia ylimääräinen korvaus kaikesta, mitä ei ole sopimuksessa mainittu. Vammaisten asukkaiden tarpeet voivat kuitenkin muuttua nopeasti ja toiminnan joustavuus on tärkeää. Tarpeeksi avoimen sopimuksen tekeminen voi olla haastavaa. Kuten IVAssa eli ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa sanotaan, ulkopuolinen palveluntuottaja toteuttaa omaa toimintakulttuuriaan. Kuluneella ostopalvelukaudella tämä on johtanut absurdeihin tilanteisiin. Asukkailla esimerkiksi kesti kaksi vuotta saada halutessaan kahvia lounaan jälkeen, koska kahvi oli määritelty toiseen aikaan päivästä.

Näiden kokemusten perusteella en löytänyt mitään hyvää syytä, miksi toiminnan pitäisi ehdottomasti olla jatkossa kalliiksi tulevaa ostopalvelua.

Mielestäni subjektiiviseen oikeuteen perustuvassa palvelussa pitäisi myös olla mukana virkamiehen virkavastuu. Ostopalvelusopimuksessa vaikeavammaiset asukkaat ja/tai heidän omaisensa joutuvat neuvottelemaan muutoksista suoraan palveluntuottajan kanssa. Ostopalvelu sopiikin mielestäni sellaisiin palveluihin, joissa ihmiset pystyvät ajamaan omaan etuaan ja vaatimaan itsenäisesti oikeuksiaan.

Esitykseni kuului tarkalleen ottaen näin:

Päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hylätä esityksen Niittymaan vaikeavammaisten asumisyksikön palvelujen kilpailutuksesta ja päättää järjestää asumispalvelut nykyisen sopimuskauden päätyttyä eli viimeistään 1.1.2013 alkaen kunnan omana toimintana ja siten, että Niittymaan asumisyksikön nykyiset asukkaat saavat pitää asumisyksikköpaikkansa. Yksikön henkilöstömitoitus säilytetään vähintään nykyisellään mukaan lukien yksikön yhteisöllisyydelle tärkeäksi todettu keittäjä/emäntä.

Mietin pitkään, otanko esitykseeni mukaan maininnan henkilöstömitoituksesta sekä keittäjä/emännän toimen säilyttämisestä. Nämä asiat menevät periaatteessa operatiiviselle puolelle, eivätkä kuulu lautakunnan päätettäväksi. Minua kuitenkin häiritse se, että asumisyksikön nykyisille asukkaille oli aiemmin sanottu, että jos kunta ottaa toiminnan omakseen, niin yhteisöllisyydelle tärkeä emännän toimi lopetetaan (emäntä on huolehtinut myös asukkaiden huoneiden siivouksesta) sekä henkilökuntaa on vähemmän kuin ostopalvelusopimuksessa. Miksi olemme valmiita maksamaan ostopalvelusta enemmän, mutta kunnan omasta toiminnasta vähemmän? IVAn mukaan kunnan omana toimintana keskimääräinen asumispalvelujen yksikköhinta per asukas on 122 euroa. Nykyinen sopimus maksaa kaupungille 75 000 euroa kuukaudessa eli keskimäärin 198 euroa per asukas per vuorokausi. Myös vammaisasiamies toi esille henkilöstömitoituksen ja emännän toimen tärkeyden.

Kaupunki avaa ensimmäisen vaikeavammaisten oman toiminnan yksikön 1.5 Kilonpuroon. Tässäkin mielessä on hyvä, että kunta toteuttaa Niittymaan palvelut itse ensi tammikuusta alkaen. Jos oman toiminnan yksikköjä on edes kaksi, voidaan verrata näissä tehtyjä ratkaisuja toisiinsa ja kehittää toimintaa yhdessä. Kehitysvammaisten asumispalveluissa on omaa toimintaa ja kokemukset näistä yksiköistä ovat olleet positiivisia.

Neljä lähitulevaisuuden haastetta Espoossa

Kunnallisen terveydenhoidon tulevaisuus

Olen kirjoittanut terveysasemien ongelmista useaan otteeseen aikaisemmin: Sosiaali- ja terveyslautakunnan iltakoulu terveysasemapalveluista ja Lääkärivajeeseen puututtava nyt.
Kyseessä on mielestäni suurin yksittäinen ongelma kunnallisissa palveluissa. Niin kauan kun terveysasemapalveluita ei saada pyörimään eli lääkäreitä palkattua avoimiin virkoihin kaikille terveysasemille, kuntalaiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa terveyspalveluiden saamisessa. Kaikki mahdollinen on tehtävä terveysasemien toimivuuden eteen: jatkettava Hyvä vastaanotto –hankkeen kaltaisia kehittämisprojekteja, kiinnitettävä huomiota avustavan henkilökunnan määrään, vähennettävä tietokonetyötä yms työtä, joka on pois joko potilastyöstä tai aseman kehittämisestä, harkittava sosiaalityöntekijän vastaanottoja terveysasemille, haettava muista kaupungeista ja ulkomailta parhaita malleja lääkärien sitouttamiseen, kehitettävä työprosesseja parhaan tiedon mukaan , parannettava konsultointimahdollisuuksia (esimerkiksi geriatria ja psykiatria) ja vaikutettava kaikin keinoin siihen, että terveydenhuollon ammattihenkilöstö haluaa hakeutua kunnalliseen terveydenhuoltoon töihin.


Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen

Mielestäni on käsittämätöntä, että Helsingissä joka vuosi noin 1000 peruskoulun päättävää nuorta jää täysin ilman opiskelupaikkaa. Mitä 16-vuotias kouluttamaton nuori tekee suomalaisessa työelämässä? Samaan aikaan toisaalla Suomessa ammattikouluihin ja lukioihin ei ole riittävästi hakijoita. Koulutuspaikkojen olisi oltava suhteessa alueen väestön kokoon. Espoossa on toistaiseksi kyetty löytämään koulunsa päättäville opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka ja tällä tiellä on jatkettava tulevaisuudessa. Helsingissä nuorten neuvontapalvelu Kompassin fyysinen toimipiste lakkautettiin ja palvelu siirrettiin pelkästään internettiin. Tämä ei selvästi ollut järkevä ratkaisu, koska aiemmin toimipisteeseen Lasipalatsiin hakeutuneet maahanmuuttajanuoret eivät ole löytäneet internet-palvelua. He jäävät huomattavasti kantaväestöä useammin ilman toisen asteen opiskelupaikkaa, joten heidän neuvontapalveluihinsa tulisi panostaa pikemminkin erityisen paljon. Espoon oman nuorten neuvontapalvelun YesboX:n toivon jatkavan jatkossakin Isossa Omenassa.

Koulutuksen ja työn ohella syrjäytymisen ehkäisyssä tärkeää on toimiva kouluterveydenhuolto ja hyvät mielenterveyspalvelut. Palveluiden on oltava lähellä nuorta ja parhaimmillaan tultava kotiin ja kouluun asti. Etsivä ja verkostomainen työote on tärkeää. Nuoren hyvinvointia on tuettava monelta taholta (oppilashuolto, erikoissairaanhoito, lastensuojelu..) ja avun hakemiseen pitää olla matala kynnys. Mikäli nuori ei heti saa tarvitsemaansa apua tai hakeminen on tehty hänelle ja perheelleen vaikeaksi, kynnys hakea apua on luultavasti jatkossa korkea. Peruskoulun terveystiedon opetukseen tulisi kuulua mielen hyvinvoinnin opetusta, miten pitää huolta itsestä ja muista.


Vanhusten hoivapalvelut

Kahdeksan vuoden päästä, vuonna 2020, Espoossa on 60 %:a nykyistä enemmän yli 85-vuotiaita. Yli 65-vuotiaita on arvioitu olevan yli 15 000 enemmän. Suuret ikäluokat ovat menneinä vuosikymmeninä tehneet monet asiat Suomessa ensimmäisenä, toivottavasti heistä tulee myös tähän asti terveimmän ja onnellisimman vanhuuden elävä ikäluokka. Valtavassa vanhusten määrässä piilee paljon voimavaroja. Tutkimuksen mukaan moni eläkkeelle jäänyt haluaisi osallistua esimerkiksi vapaaehtoistyöhön ja siten jatkaa yhteiskunnan kehittämistä. Hoivapalvelujen toteutus tulee kuitenkin myös olemaan käytännöllinen ja taloudellinen haaste. Kun huoltosuhde heikkenee, verovaroja kertyy aiempaa vähemmän. Samaan aikaan kuitenkin palveluiden tarve kasvaa. Toimintakykyä ylläpitävät palvelut, tehokas kuntoutus, lääkkeiden löytäminen muistisairauksiin, nykyistä yhteisöllisemmät asumismuodot, vapaaehtoistoiminnan merkitys (ulkoilu, virkistys..), erilaisia keinoja on lähivuosina pohdittava tarkoin. Jo nykytilanteessa on kestämättömiä piirteitä. Ikääntynyt saattaa joutua olemaan kotonaan aivan liian kauan ennen hoitopaikan järjestymistä. Toisaalta suurin osa ikääntyneistä haluaa asua mahdollisimman pitkään kotonaan, joten todennäköisesti palveluita on kehitettävä niin, että tämä on mahdollista. Kotona asuminen voi olla kuitenkin yksinäistä ja yksinäisyyden on huomattu olevan yksi suurimmista vanhusten kokemista ongelmista. Voisiko ajatella, että tulevaisuudessa aina tietyn alueen vanhukset haettaisiin joukolla syömään jne linja-autokuljetuksella sen sijaan, että kotihoidon työntekijä ajaa työpäivän ajan autolla kodista toiseen ja ehtii viipyä yksittäisen vanhuksen luona pienen hetken? Muista nykytilanteen ongelmista: Suomalaiset laitoshoidossa olevat vanhukset syövät muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen paljon uni- ja rauhoittavia lääkkeitä. Kyseessä on vastenmielinen ja ilmeisesti pitkälti vähäiseen henkilökuntamäärään sidoksissa oleva ilmiö.


Asuinalueiden välisen eriytymisen (segregaatio) estäminen

On tärkeää, että asuinalueet kaavoitetaan sosiaalisen sekoittamiseen pyrkien eli tähdätään monipuoliseen asuntokantaan. Pidän omaa asuinaluettani Kivenlahtea hyvänä esimerkkinä tästä. Samalla alueella on omistusasumista, asumisoikeusasuntoja ja kaupungin vuokra-asuntoja. Kaavoitus ja maankäyttö ovat varmasti tärkeimmät tekijät pohdittaessa niitä ratkaisuja, joilla segregaatiota voidaan ehkäistä. Hyvin tärkeää on myös kehittää jo rakennettuja alueita eikä antaa esimerkiksi vanhojen asuinalueiden ränsistyä. Esimerkiksi Espoon keskuksen viihtyvyyden eteen olisi luultavasti paljon tehtävissä. On kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös niihin alueisiin, jotka ovat jo rakennettu ja joita ei olla juuri nyt kehittämässä. Miten voidaan vaikuttaa siihen, ettei Suomeenkin synny alueita, joihin muutetaan vain pakosta?

Mielestäni rakentamiseen liittyvien kysymysten ohella hyvin tärkeitä ovat myös kaksi asiaa: koulut ja asenteet ja nämä liittyvät myös toisiinsa. Pääkaupunkiseudulla on jo havaittu esiintyvän koulushoppailua eli tavallisimmin vanhemmat eivät halua lastaan sellaiseen kouluun, jossa on paljon maahanmuuttajaoppilaita. Tämä ajaa joko hakemaan painotetun opetuksen luokalle jonnekin kauemmas tai sitten muuttamaan kokonaan pois alueelta. Jos huomattava osa vanhemmista alkaa toimia näin, asuinalueet alkavat eriytyä ja tietyille kouluille saattaa kehittyä perusteetta huono maine. Tutkimusten mukaan lapsen koulumenestykseen vaikuttaa kuitenkin eniten vanhempien koulutustaso ja koulutustausta sekä lapsen motivaatio. Olisi hyvä hahmottaa se, että niissä kouluissa, joissa on paljon maahanmuuttajia, on todennäköisesti myös keskimääräistä enemmän niitä lapsia, joiden vanhemmat ovat vähemmän koulutettuja ja joilla saattaa olla vielä tavallista enemmän sosiaalisia ongelmia. Siis näin, jos kyseisen koulun alueella on paljon sosiaalista asunnontuotantoa. Maahanmuuttajalapset eivät vaikuta muiden lasten oppimistuloksiin, vaan taustalla ovat muut tekijät. Olisi myös toivottavaa, että keskustelu huonoista oppimistuloksista ei perustuisi huhupuheisiin vaan faktoihin. Olisi myös keskusteltava siitä, mitä hyötyä lapselle on siitä, että hän näkee ympärillään eri sosiaalisista taustoista tulevia ihmisiä ja kasvaa monikulttuurisessa maailmassa. Luin itse aikoinaan koulussa pitkän ranskan ja olin siksi vuosien kuluessa useammalla eri alueella koulussa (ranskaa ei voinut lukea lähikoulussa) Varakkaammalla asuinalueella sosiaalinen paine sekä oppilaiden välinen negatiivinen kilpailu on kovempaa. Koulussa, jossa on paljon eri taustoista olevia ihmisiä, oppilailla on luultavasti enemmän mahdollisuuksia olla erilaisia ja kaikilla on mahdollisuus pärjätä jossain ja saada onnistumisen kokemuksia.