Arvoisa puheenjohtaja,
hyvät valtuutetut, haluan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen näkökulmasta kommentoida muutamaa talousarvioasiaa.
Päivi Salli otti kokouksen alkupuolella esille sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen 30 prosentin korotukset. Sallin tavoin pidän myös asiakasmaksujen huomattavaa korottamista erittäin ongelmallisena. Maksuihin tehtiin erilliskorotus jo tämän vuoden alusta. Se oli melkein 10 prosenttia. Suomessa on kansainvälisesti katsottuna korkeat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut jo valmiiksi. Minusta se on jossain määrin yllättävää. Olemme tottuneet ajattelemaan, että nämä asiat hoidetaan Suomessa veroilla. Maksan veroja ikään kuin vakuutusluonteisesti ja jos jotain sattuu, saan tarvitsemani hoidon. Asiakasmaksujen nostaminen aiheuttaa sen, että sairastuminen, pieni eläke tai kriisi omassa taloudessa on aina vain isompi riski. Jos hoidon saaminen maksaa liikaa, se hoito saattaa jäädä pienituloiselta kokonaan hakematta. Ja kuten Päivi Salli sanoi, korotusten ongelmallisuus ei jää terveyspalveluihin, vaan kotihoidon asiakasmaksujen nostaminen voi jättää vanhuksia kotihoidon ulkopuolelle. Me kaikki tiedämme, kuinka huonokuntoinen vanhuksen täytyy olla, että hän ylipäätänsä pääsee kotihoidon piiriin. Raha ei saisi muodostua siinä vaiheessa enää missään tapuksessa esteeksi. Asiakasmaksut menevät myös nykyään yhä useammin perintään asti eli osalla ihmisistä ei ole varaa maksaa nykyisiäkään maksuja. Kaiken kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat voimakkaasti ihmisiin, jotka ovat valmiiksi jo huonossa asemassa eli pienituloisia ja sairaita. Nämä ihmiset ovat niitä, joihin säästötarpeiden pitäisi viimeiseksi kohdistua. Toivon, että meillä on sosiaali- ja terveyslautakunnassa vielä mahdollisuus käyttää harkintaa näiden asiakasmaksukorotusten suhteen.
Meidän pitäisi kaiken kaikkiaan yrittää löytää uusia säästökohteita muualta kuin sosiaali- ja terveydenhuollosta ja opetuksesta sekä varhaiskasvatuksesta. Investointien ohella näillä toimialoilla liikkuu eniten rahaa ja se on ehkä helpoiten hahmotettavissa, esimerkiksi työvoimakustannusten muodossa. On paljon vaikeampi sanoa, miten esimerkiksi liityntäpysäköintiparkkipaikka tai jokin tie tai koulu voitaisiin edelleen rakentaa laadukkaasti, mutta halvemmalla, mutta asiantuntijavoimin tähänkin täytyy löytyä ratkaisuja. Tärkeää on tietenkin yleinen työn tuottavuuden kehittäminen ja järkeistäminen. Kaiken kaikkiaan säästämisessä täytyy mielestäni käyttää suurta luovuutta ja eettistä harkintaa ja pyrkiä siihen, että säästöt kohdistuvat mahdollisimman vähän jo valmiiksi hankalassa tilanteessa oleviin ihmisiin tai että niitä ei muuten toteutettaisi epäeettisesti tai niin, että tiedossa on vain lisää kustannuksia myöhemmin.
Mutta palatakseni vielä neuvottelutulokseen.
Jos budjettiin sisäänlaskettuja asiakasmaksuja ei lasketa, niin kokonaisuutena olen neuvottelutulokseen erittäin tyytyväinen. Erityisen iloinen olen siitä, että emme ole nostamassa päiväkotiryhmien kokoa. Meidän pitää pitää kiinni päivähoidon laadusta. Sellaista tilannetta ei saa syntyä, että vanhempi joutuu miettimään, että pitäisikö lapsi hoitaa kotona vain siksi, että päivähoidon laatu on kärsinyt. Isot lapsiryhmät lisäävät meteliä ja hälinää, jonka on todettu aiheuttavan lapsille stressiä ja korkeiden stressihormonitasojen on taas todettu vaikuttavan lapsen voimakkaasti kehittyviin aivoihin haitallisesti. Pidetään siis jatkossakin kiinni siitä, että Espoossa saa mahdollisimman laadukasta varhaiskasvatusta. Huolehditaan myös opetuksen laadusta. Espoo on suomalaisittain iso kaupunki, mutta Suomi on pieni maa, joka pärjää vain korkealla osaamisella. Meillä ei ole varaa heikentää opetuksen laatua tai antaa nykyistä useamman oppilaan pudota kyydistä. Kannatan Inka Hopsun toivomusta luokkakokojen kehityksen ja avustajaresurssin riittävyyden seuraamisesta.
